tiistai 12. syyskuuta 2017

Hyvää yötä ja huomenta

Päivälleen 20 vuotta sitten oli perjantai. Olin lukion toisella luokalla, palannut koulusta kotiin ja katselin tv:stä Jyrkiä, jossa oli Don Huonojen "Intimate & Interactive" -lähetys. Yhtye julkaisi samana päivänä viidennen pitkäsoittonsa Hyvää yötä ja huomenta.














Lähetyksestä jäi päällimmäisenä mieleen kappale Vedä käteen. Kuuntelin biisin myös levyltä, jonka isosiskoni osti muistaakseni heti julkaisupäivänä. Hän oli kesän festarikeikoilla innostunut Don Huonoista ja ostanut loppukesästä yhtyeen Nämä päivät, nämä yöt -kokoelman. Tuohon aikaan tiesin Don Huonojen biiseistä ainoastaan Seireenin ja Hyrrän. Myös Pieniä, sieviä sieniä olin kuullut joskus.

Syys-lokakuun vaihteessa siskoni lähti au pairiksi Irlantiin. Hän jätti kotiin mm. cd-levynsä, joista poimin kuunneltavaksi Don Huonojen levyt. Hyvää yötä ja huomenta ei itselleni aluksi juuri kolahtanut, mutta innostuin enemmän kokoelmalevystä sekä Verta, pornoa ja propagandaa -albumista. Marraskuuhun tultaessa en varmaan kuunnellut mitään bändiä niin paljon kuin Don Huonoja. Samoihin aikoihin bändistä oli tullut Suomen suosituin, keikat myytiin loppuun ja Hyvää yötä ja huomenta myi kultaa.

Ensi viikon perjantaina olen menossa Don Huonojen keikalle. Yhtye julkistaa Hyvää yötä ja huomenta -levyn 20-vuotisjuhlaa lyhyellä kiertueella, jolla soittaa albumin alusta loppuun.