torstai 26. tammikuuta 2017

Gladiaattorit ja katsaus alkuvuoteen 1993

Sub alkoi eilen näyttää uusintana Gladiaattoreita. Sarja näytettiin televisiossa alun perin vuosina 1993-94 ja ensimmäinen jakso tuli 6. tammikuuta 1993. Muistan katsoneeni ohjelmaa tuolloin ja tässä postauksessa muistelen noita aikoja.

Olin tuolloin 12-vuotias ja ala-asteen kuudennella luokalla. Harrastin karatea, olin saanut joulukuussa oranssin vyön ja alkuvuonna 1993 treenejä alkoi olla kolmesti viikossa. Tavoitteena oli saada vihreä vyö kevään lopulla. Tammi-helmikuun vaihteessa -93 muutimme Salossa Ollikkalasta Pahkavuoreen. Helmikuun lopulla olin kaverini, hänen siskonsa ja isänsä kanssa laivalla. Maalis-huhtikuun vaihteessa menimme äitini, sisarusteni ja äidin miehen kanssa lomamatkalle Lanzarotelle. Keväällä äitini meni kihloihin miesystävänsä kanssa (häät olivat kolmen vuoden kuluttua ja he olivat naimisissa melkein 20 vuotta äitini kuolemaan saakka). Keväällä Salossa avattiin Anttila ja avajaisissa oli comebackin tehnyt Dingo jakamassa nimikirjoituksia TopTen-levykaupassa. Kevään kohokohta oli luokkaretki Ahvenanmaalle, Eckeröön.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Ultra Bra -muistoja

Ultra Bra ilmoitti tänään tekevänsä kolme festarikeikkaa ensi kesänä. Uutinen herättää nostalgisia fiiliksiä ja sen vuoksi päädyin taas muistelemaan hieman menneitä.

Kuulin Ultra Brata ensimmäisiä kertoja todennäköisesti vuonna 1998, jolloin "Sinä lähdit pois" oli iso hitti. En erityisemmin pitänyt biisistä, joskaan ei se minussa herättänyt mitään negatiivisiakaan tunteita. Lukion itsenäisyyspäivän juhlassa soitimme "Savanni nukahtaa".

Ultra Bra julkaisi kolmannen levynsä Kalifornia keväällä 1999 samoihin aikoihin kuin osallistuin ylioppilaskirjoituksiin. Levy oli listaykkönen viisi viikkoa putkeen kunnes Don Huonojen "Tähti" syrjäytti sen. "Kirjoituksia"-musiikkivideo pyöri usein Jyrki-ohjelmassa ja muistan diggailleeni siitä. Silloinen tyttöystäväni kuunteli Kalifornia-levyä, aloin tykästyä sen biiseihin ja lopulta lainasin levyn ja nauhoitin itselleni kasetille. Lukion kevätjuhlassa musiikin kurssin porukka esitti "Jäätelöauton".

Provinssirockissa olin katsomassa Ultra Bran keikkaa päälavalla ja toteamassa, että yhtye oli festarien helteisessä kesäpäivässä ihan dynamiittia. Erityisesti on jäänyt viimeisenä soitettu "Hauki". Provinssin jälkeen Kalifornia oli itselläni kesän kuunnelluimpia levyjä.



Keväällä 2000 Ultra Bra oli jälleen kiertueella ja lähdettiin huhtikuun lopulla kavereiden kanssa keikalle Turun Kårenille. Kesällä näin Ultra Bran jälleen Provinssissa, tällä kertaa saarilavalla ja tunnelma oli korkealla. Lokakuussa Ultra Bra julkaisi uuden albumin Vesireittejä ja muistan, kuinka kaveri oli ostanut sen julkaisupäivänä ja tuli luokseni soittamaan levyä.

Kesällä 2001 näin Ultra Bran kolmannen kerran Provinssissa, muistaakseni perjantain viimeisenä esiintyjänä pikkutunneilla. Keikalta ei ole mainittavia muistikuvia, mutta yhden valokuvan olin ottanut. Viikon päästä olin Ultra Bran keikalla Raumanmeren Juhannuksessa. Kesän jälkeen Ultra Bra ilmoitti lopettavansa ja yritin saada lipun vielä syyskuun keikalle Turkuun, mutta myöhästyin, kun se olikin jo loppuunmyyty.

torstai 5. tammikuuta 2017

Red Hot Chili Peppers 1990-luvulla

1990-luku oli Red Hot Chili Peppersille vuosikymmen, jolloin sattui ja tapahtui. Bändi nousi maailmanmaineeseen, koki miehistönvaihdoksia, katosi kuvasta ja palasi uudelleen huipulle.

Vuonna 1990 Red Hot Chili Peppers oli kiertueella edellisvuoden elokuussa julkaistun Mother's Milk -levyn tiimoilta. Yhtye oli uusiutunut, kun heroiinin yliannostukseen kesällä 1988 kuolleen kitaristi Hillel Slovakin tilalle oli tullut 18-vuotias John Frusciante ja Jack Ironsin tyhjäksi jättämälle rumpalin pallille Detroitista kotoisin ollut Chad Smith. Keikkailun seurauksena uusi kokoonpano oli alkanut nivoutua yhteen ja bändi oli saavuttanut suurempaa suosiota, kun musiikkivideotkin pyörivät MTV:llä.

Red Hot Chili Peppersin potentiaali oli huomattu myös levy-yhtiöissä ja ennen kuin yhtye alkoi valmistella seuraavaa pitkäsoittoaan, se teki rahakkaan levytyssopimuksen Warnerin kanssa. Esituotantovaiheen jälkeen bändi vetäytyi toukokuussa 1991 tuottaja Rick Rubinin kanssa kuudeksi viikoksi vanhaan kartanoon, joka muutettiin studioksi. Lopputuloksena oli 17 raitaa sisältänyt pitkäsoitto Bloodsugarsexmagik, joka julkaistiin saman vuoden syyskuussa.

Albumi oli jättimenestys ja vei yhtyeen yhä suuremmille esiintymisareenoille. Menestys oli kuitenkin kitaristi Frusciantelle liikaa ja hän lopulta jätti yhtyeen toukokuussa 1992 kesken kiertueen. Uudeksi kitaristiksi tuli Arik Marshall, joka soitti Chili Peppersien kanssa reilu 50 keikkaa heinäkuun 1992 ja helmikuun 1993 välillä. Tämän jälkeen Marshall erotettiin bändistä ja tilalle tuli ensiksi lyhytaikaisesti Jesse Tobias ja lopulta Dave Navarro. Vuoden 1993 loput keikat jouduttiin peruttamaan, kun basisti Flealla todettiin krooninen väsymysoireyhtymä.

Vuonna 1994 Red Hot Chili Peppers alkoi valmistella uutta levyä uuden kitaristinsa kanssa. Yhtye meni studioon kesäkuussa ja esiintyi loppukesästä Woodstock '94 -tapahtumassa, joka oli Dave Navarron ensiesiintyminen Red Hot Chili Peppersissä. Levyn valmistuminen viivästyi, kun laulaja Anthony Kiedis kärsi writer's blockista ja taisteli huumeaddiktiotaan vastaan. Albumi One Hot Minute julkaistiin lopulta syyskuussa 1995, minkä jälkeen Chili Peppers lähti kiertueelle. Kesäkuussa 1996 yhtye esiintyi myös Ruisrockissa. Kiertue päättyi 11. heinäkuuta, minkä jälkeen bändi jäi tauolle.

Red Hot Chili Peppers ryhtyi kirjoittamaan uusia biisejä vuoden 1998 alussa. Työskentely huumeongelmien kanssa painineen Navarron kanssa osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi, minkä vuoksi tämä erotettiin yhtyeestä. Huhtikuussa Flea meni tapaamaan John Frusciantea, joka oli katkaisuhoidossa ja kysyi tämän halukkuutta liittyä takaisin bändiin. Frusciante suostui ja niin Red Hot Chili Peppers alkoi hitaasti valmistella uutta materiaalia. Tätä ennen yhtye teki lyhyen kahdentoista keikan kiertueen kesä-syyskuussa, jolloin kuultiin mm. raakileversio tulevasta hitistä "Scar Tissue".

Uusi levy Californication julkaistiin kesäkuun alussa 1999 ja se oli jättimenestys. Heinäkuussa 1999 yhtye esiintyi Woodstock '99 -tapahtumassa, minkä jälkeen käynnistyi kiertue Euroopasta ja Moskovan Punaiselta torilta. Muutaman Etelä-Amerikan konsertin jälkeen Red Hot Chili Peppers tuli uudestaan Eurooppaan ja soitti mm. kahtena peräkkäisenä iltana Helsingin Hartwall Areenalla lokakuun lopulla. Uudenvuodenaattona bändi esiintyi Inglewoodin kaupungissa Los Angelesin lounaispuolella ennen kuin alkoi valmistautua Japanin ja Oseanian kiertueisiin seuraavan vuosituhannen puolella.