Pari kaveria on lähdössä kuukauden päästä kesälomareissulle Balkanille ja kyselivät vinkkejä, koska olen itse matkustellut seudulla useampana kesänä. Aloin muistella ensimmäistä Balkanin reissuani ja ajattelin kertoa siitä tässä postauksessa.
Valmistumiseni jälkeen olin saanut töitä ja muuttanut Helsinkiin. Oli edessä ensimmäinen kunnon kesäloma ja päätin lähteä seikkailumielellä yksin reissuun. Ollessani vaihdossa Milanossa 2005-2006 olin käynyt Sloveniassa ja kiinnostunut entisen Jugoslavian maista. Tästä johtuen päätin, että reissu saa suuntautua sinne. Otin menolennon Wieniin ja paluulennon reilun parin viikon päästä Milanosta, missä oli tarkoitus nähdä vaihtarikavereita. Siinä välissä oli tarkoitus kierrellä Balkanin maita.
Lensin alkuillasta 8.7. Wieniin. Välilasku oli Tegelin asemalla Berliinissä, missä saikin odotella useamman tunnin. Olin ostanut Helsinki-Vantaalta Rumba-lehden, jonka luin kannesta kanteen, kun luppoaikaa oli riittämiin. Saavuin myöhään illalla Wieniin, löysin lentokentältä bussilla hostellille helposti, jätin kamat (yksi iso harmaa reppu) sinne ja lähdin oluelle. Nukuin muistaakseni kuudentoista hengen huoneessa eikä tästä syystä ollut tarvetta viettää hostellilla aikaa nukkumisen lisäksi. Yhtä kaikki hostelli sijaitsi aivan keskustassa eikä maksanut paljoa.
Aikaisin seuraavana aamuna kirjauduin ulos ja lähdin kaupungille. Olin käynyt Wienissä kerran aiemmin vaihtovuonna ja kiertelin muutamia tuttuja nähtävyyksiä, kävin kebabilla sekä tietysti kahvilla ja sacher-kakulla. Iltapäivällä lähdin junalla kohti Budapestia.
Junamatka kesti varmaan pari-kolme tuntia. Kuuntelin kuulokkeilla musiikkia, join pari olutta, katselin maisemia enkä edes huomannut, missä vaiheessa tultiin Unkarin rajan yli. Budapestissa ensimmäiseksi syömään enkä meinannut löytää ravintolaa, jossa kävisi Visa tai eurot (näin siis vielä vuonna 2008). Kävelin Tonavan yli ja käytyäni hakemassa jostain huoltikselta pussikaljaa jäin istuskelemaan joen varrelle ja nauttimaan kesäillan lämmöstä.
Myöhään illalla suuntasin rautatieasemalle, mistä oli tarkoitus jatkaa matkaa yöjunalla Belgradiin. Kävi ilmi, että Serbiassa oli samana viikonloppuna jokin itä-Euroopan suurin festari, juna täynnä eikä makuupaikkaa saatavilla. Lisäksi lähtöraiteesta oli epäselvyyttä ja vasta viitisen minuuttia ennen tuli tieto, miltä raiteelta juna lähtee.
Jouduin sitten istumaan vaunujen välikössä lattialla ja lopulta yritin nukkua vessan lattialla. Matkan kruunasi se, että joskus yön pikkutunteina Serbian rajalla minut otettiin tarkastukseen. Sai muistaakseni aika kovin selitellä englantia taitamattomille rajaviranomaisille, että multivita-tabletit ovat vitamiineja. Joskus aamuvarhain suurin osa porukasta jäi junasta pois ja pääsin vihdoin junahyttiin, missä sain nukuttua pari tuntia.
Juna saapui Belgradiin joskus yhdeksältä aamulla. Kävelin sitten Kneza Milaina -kävelykadulle terassille oluelle ja vetämään vähän happea ennen kuin kävin kirjautumassa hostelliin, missä sain itselleni ison neljän hengen huoneen. Käytyäni suihkussa kiertelin kaupungilla, pysähtelin terasseilla, kävin Skadarlja-kadulla syömässä jne. Väsymys alkoi lopulta painaa ja menin aikaisin nukkumaan.
Seuraavana päivänä levänneenä ja täynnä virtaa lähdin kiertelemään Belgradia. Kävin tsekkaamassa muun muassa Kalemegdanin puiston ja linnoitukset sekä
NATO:n pommitusten 1999 jälkiä. Silloin tällöin pysähtelin terasseilla ja kävin myös Internet-kahvilassa kirjoittelemassa sähköpostilla kavereille kuulumisia. Illalla tutustuin terassilla pariin paikalliseen mieheen, joiden kanssa juteltiin Jugoslavian historiasta ym. Sain ensikosketuksen balkanilaiseen vieraanvaraisuuteen, kun herrat tarjosivat syötävää ja juotavaa ja ilta venyi pitkäksi.
Seuraavana aamuna oli aikainen herätys, sillä seitsemältä lähti bussi Sarajevoon. Bosnian rajalla oli selvittelyä, kun passista ei saanut selvää, minä päivänä olin saapunut Serbiaan. Matka kesti seitsemän tuntia, joskin ainakin kerran pidettiin pysähdystauko. Bussi saapui Sarajevon laitamille
Serbitasavallan puolelle, mistä menin paikallisbussilla keskustaan ja kirjauduin hostellille.
Belgradista poiketen Sarajevossa olikin paljon reppureissaajia ympäri maailmaa, joiden kanssa tuli juteltua niitä näitä. Yksin kun oli reissussa, niin juttukaverit piristivät kummasti. Yhden bulgarialaisen ja espanjalaisen tyypin kanssa lähdin illalla katsomaan Sarajevon yöelämää. Tapasin myös baarissa Bosnian sen vuoden Euroviisu-edustajan
Lakan.
Pitkäksi venyneen illan jälkeen seuraavana päivänä herätys meni lähemmäs puoleen päivään. Tavaksi oli tullut syödä aamupalaksi pekara-leipomoissa myytävää voitaikinasta tehtyä burekia, mutta nyt päätin aloittaa päivän kebabilla (loppujen lopuksi en kyseisenä päivänä muuta syönytkään kuin neljä kebabia). Kiertelin kaupunkia ja tsekkasin Bosnian sodasta tutun sniper-alleyn. Sodan jälkiä oli nähtävillä joka puolella. Illalla menin taas terasseille istuskelemaan ja lyöttäydyin porukkaan, jossa oli ainakin hollantilaisia ja australialaisia reppureissaajia.
Kahden yön jälkeen matka jatkui Mostariin, joka on tunnettu
vanhasta sillastaan. Tuolloin sillan uudelleen avaamisesta oli kulunut vasta neljä vuotta. Bussimatka kesti ehkä kolmisen tuntia ja olin perillä illan suussa. Matkaväsymys alkoi painaa ja satoi myös hieman vettä, joten menin aikaisin nukkumaan. Naapurihuoneessa oli muistaakseni uusiseelantilainen pariskunta.
Seuraavana päivänä kiertelin kaupungilla, pysähtelin taas terasseilla, katselin sodan jälkiä ja kävin muutamalla hautausmaalla. Mostarissa oli pahimmat taistelut vuonna 1993, minkä huomasi hautakivistä yleisimpänä kuolinvuotena.
Mostarista matka jatkui bussilla Kroatian puolelle Dubrovnikiin, missä vietin vain yhden yön. Kaunis kaupunki, mutta omaan makuuni liikaa turisteja jo silloin. Olin valinnut hostellin aivan vanhan kaupungin keskeltä, joten ei tarvinnut paljoa kävellä. Kävin parilla terassilla oluella ja vanhan kaupungin takana rannalla. Olin lukenut, että yöelämä Dubrovnikissa on vaatimatonta ja oma kokemus tuki väitteitä.
Dubrovnikista jatkoin aikaisin seuraavana aamuna matkaa risteilijällä Splitiin. Auringonpaisteessa laivan kannella oleskelu oli mukavaa vaihtelua bussissa istuskelulle. Maisemat olivat juuri sellaiset kuin mitä olin kuvissa nähnyt: turkoosinsininen Adrianmeri ja jylhän vuoristoinen Dalmatian rannikko.
Saavuin joskus alkuillasta Splitiin, vein kamat hostellille ja menin syömään. Seuraavana päivänä lähdin kunnolla kiertelemään kaupungille. Vaeltelin Diocletianuksen palatsin ympäristössä, kävin terassilla Riva-rantabulevardilla, tsekkasin pari uimarantaa ja kävin myös uimassa. Oli aivan järkyttävän kuuma eikä suihkussa käymisestä ollut paljoa hyötyä. Illalla join muutaman oluen hostellilla ja lähdin tutustumaan Splitin yöelämää. Kävin parissa baarissa palatsin kapeilla kujilla ja menin tsekkaamaan myös Bacvicen teknohelvetin.
Splitistä matka jatkui pohjoisemmas Rijekaan, jonne bussimatka kesti puuduttavat yhdeksän tuntia. Rijeka oli reissullani pelkkä välipysäkki ennen Sloveniaa, minkä vuoksi vietin siellä vain yhden yön ja hyvä niin - paikka vaikutti äärimmäisen tylsältä satama- ja telakkakaupungilta. Hostellilla kämppäkavereina olleet liettualaiset jätkät piristivät kuitenkin iltaa, kun palattuani kaupungilta pyysivät juomaan kanssaan bisseä ja juttelemaan niitä näitä.
Rijekasta jatkoin junalla Sloveniaan. Olin käynyt Sloveniassa aiemmin vaihtovuoden keväällä 2006, jolloin yövyin vaihtarikaverini ystävien luona. Samainen vaihtarikaverini oli minua vastassa Postojnan asemalla. Käytiin tippukiviluolilla ja grillattiin hänen kavereidensa kanssa hänen luonaan Prestranekissa. Sain myös pestyä pyykkiä, sillä en ollut pakannut liiaksi vaatteita mukaan. Seuraavana päivänä mentiin junalla Ljubljanaan, missä käytiin syömässä pizzaa punaviinin kera. Ljubljanasta yöjunalla Venetsiaan, missä vietettiin pari tuntia ja käytiin kahvilla kunnes jatkettiin matkaa Milanoon.
Paluu Milanoon kahden vuoden jälkeen oli tunteikas. Romanialainen vaihtarikaveri oli juna-asemalla vastassa ja heti kun pääsimme hänen kämpälleen, aloin valmistaa meille pasta-ateriaa. Lähdettiin isolla porukalla aperivitolle ja tämän jälkeen Colonne di San Basilicolle viettämään iltaa kuten ennen.
Seuraavat pari päivää kierreltiin kaupungilla, tehtiin ostoksia ja nautittiin kesästä. Ennen paluulentoa chillailin kavereiden kanssa Parco Sempionessa, mistä suoraan Malpensan lentokentälle ja yön tunteina 25.7. palasin Helsinki-Vantaalle.
Loppukaneettina vielä todettakoon, että tykästyin tuolla reissulla Balkaniin erittäin suuresti ja palasin sinne heti seuraavana kesänä (Montenegro, Albania, Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina), kesällä 2011 (Montenegro) ja kesällä 2012 (Makedonia ja Kosovo).
