perjantai 1. marraskuuta 2013

Vancouver – rento suurkaupunki














Kun oli varattu lennot Seattleen (ks. matkaraportti), piti keksiä joku toinen paikka, missä viettää puolet kahden viikon reissusta, sillä kaksi viikkoa samassa paikassa on ainakin itselleni liikaa. Vaihtoehdot olivat käytännössä Portland sekä Vancouver. Päädyttiin vaimon kanssa jälkimmäiseen, koska oltiin luettu Vancouverista paljon hyvää (mm. valittu maailman parhaaksi paikaksi asua) ja kiehtoi myös käydä Kanadan puolella, vaikken muuten ole maasta ollenkaan kiinnostunut.

Rajamuodollisuudet kestivät tunnin, josta puolet meni siihen, kun rajavirkailijat selvittivät samassa bussissa olleen taiwanilaisnaisen tietoja. Käytännössä homma toimii niin, että matkustajat ottavat matkatavarat bussista, siirtyvät rajatarkastuspisteelle ja käyvät vuorollaan vastailemassa rajaviranomaisen kysymyksiin mm. minne menossa, kuinka pitkäksi aikaa, missä aikoo yöpyä, mitä tekee työkseen, mitä matkatavaroita on mukana.


 











Vancouveria voisi yleisesti luonnehtia, että melko rauhallisen ja rennon oloinen suurkaupunki. Liika hälinä ei häiritse oikeastaan missään ja puistoja on paljon, joista suurin Stanley Park. Downtownin pääkatu on Robson Street, jolta löytyy suurin osa erilaisista liikkeistä ja ravintoloista. Mielenkiintoista oli se, että keskellä Downtownin pilvenpiirtäjiä on rauhaisa omakotitaloalue. Toinen mihin kiinnitti huomiota, oli kodittomien määrä. Varsinkin parikymppisiä nuoria oli käsittämättömän paljon kadulla kerjäämässä, mikä tuntui todella pahalta.














Katukuvassa silmiinpistävää on se, että tummaihoisia ei ole juuri yhtään, mutta aasialaisperäisiä ihmisiä sitäkin enemmän. Vancouverin etninen monimuotoisuus näkyy mm. ravintolatarjonnan monipuolisuudessa: löytyy meksikolaista, japanilaista, kiinalaista, thaimaalaista, intialaista, kreikkalaista, italialaista, turkkilaista, libanonlaista, perulaista, mongolialaista jne. Aivan uniikki on Japadog, josta saa hod dogeja japanilaisella vivahteella. Vaikken ole japanilaisen ruuan ystävä enkä muuten vetäisi hodareita välipalaksi, niin oli pakko testata ja myöntää, että negimiso kalkkunanakilla tekee karmean gutaa.


 
















Vancouverista löytyy tietysti myös Chinatown, joka on pienempi kuin New Yorkissa, mutta suurempi kuin esim. Bostonissa. Vancouverin vanhin kaupunginosa on Gastown, jonka pubitarjontaa kehuttiin monessa lähteessä, mutta johon tässä suhteessa petyin. Sen sijaan yöelämä Granville Streetillä vaikutti melko energiseltä, joskaan itseäni ei yökerhot ja kovaäänistä musiikkia luukuttavat klubit oikein enää vedä puoleensa. Sen sijaan päädyttiin yhteen irkkupubiin, jossa rohkaistuin ja tempaisin viidentoista vuoden tauon jälkeen viisi Guinnessia huiviin.














Vancouverissa on muutamia pienpanimoja (mm. Granville Island Brewing, Steamworks Brewing Company, Yaletown Brewing Company), joiden tuotteisiin en erityisemmin lämmennyt. Sen sijaan Kanadan myydyin olut Molson Canadian Lager on kenties parasta perusolutta, jota olen maistanut. Budweiserin tyylinen, mutta maukkaampi, raikas ja erittäin helposti juotava lager, jossa pehmeä jälkimaku. Toimi erinomaisesti esim. Lennox Pubissa syömäni buffalo chicken burgerin kanssa. Toinen erinomainen kanukkiolut oli Grasshopper Wheat Ale.



















Halusin myös tsekata Vancouverissa jonkun rokkiklubin ja päädyttiin Media Club -nimiseen mestaan, jossa paikallinen orkesteri One Life Animal veti levynjulkkarikeikan. Erinomaisen loistava bändi (levy löytyy Spotifysta) ja energinen keikka, jonka aikana kumosin useamman Kokanee-oluen.














Ja jos tekee mieli rauhoittua luonnon äärellä, niin Vancouverissa siihen on mahdollisuus, sillä parinkymmenen minuutin automatkan päässä on luontopolku Capilano Suspension Bridge Park sekä 1300 metriä korkea Grouse Mountain. Vaikka biologian numeroni oli peruskoulussa ja lukiossa 6, niin kiinnitin huomiota, että havupuiden neulaset olivat varsin erilaisia kuin Suomen männyissä. Tämän lisäksi totesin, että Kanadan luonto pesee Suomen Lapin 6-0.