Pari sanaa pakkoruotsista

Viime aikoina on taas keskusteltu kovin siitä, pitäisikö pakkoruotsista päästä eroon. Itse pidän pakkoruotsia jokseenkin turhana ja esitän tässä omat perusteeni.

 

Pakkoruotsia perustellaan usein sillä, että koskaan ei tiedä, josko ruotsin kieltä tarvitsee tulevaisuudessa esimerkiksi työelämässä. Ei tarvitse, suomella ja englannilla pärjää. Mielestäni ruotsin opetustunnit voisi vaihtaa vaikkapa liikuntaan, sillä ainakin sitä tämän päivän nuoret todellisuudessa tarvitsisivat lisää.

 

Perustuslakimme sanoo, että Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Suomen kielilain mukaan kaksikielisissä viranomaisissa ja kaikissa valtion viranomaisissa saa käyttää molempia kieliä. Ollessani vuonna 2006 työministeriön uusien työntekijöiden perehdytyspäivässä kansliapäällikkö Markku Wallin totesi ohimennen, että talon reilusta kolmestasadasta työntekijästä ehkä vajaa parikymmentä pystyisi oikeasti hoitamaan työasioita ruotsiksi. Tämä on helppo uskoa, sillä yliopiston pakollinen virkamiesruotsin kurssi on pelkkä vitsi eikä valtionhallinnossa ole kielikokeita.

 

Ruotsin opetus ei aja asiaansa. Yläasteella ja lukiossa opittu ruotsin taito unohtuu nopeasti, kun kielitaitoa ei hyödynnetä, sillä ruotsia ei yksinkertaisesti tarvita missään. Joitain poikkeuksia lukuunottamatta suomenruotsalaiset käyttävät suomenkielisten kanssa asioidessaan suomea ja Ruotsissa pärjää helposti englannilla. Toisaalta jostain Kainuusta tai Pohjois-Savosta ei hirveän usein lähdetä ruotsinlaivalle.

 

Ollessani opiskeluaikana opettajan sijaisena vanhalla yläasteellani kerroin entiselle ruotsin opettajalleni, että opin oikeasti puhumaan ruotsia vasta, kun olin kahtena kesänä Ruotsissa töissä. Kyseinen opettaja totesi, että ei kieliä opitakaan koulussa puhumaan.

 

Arvioin että osaan ruotsia yhtä hyvin kuin italiaa. Ero on siinä, että italiaa aloin opiskella vasta yliopistossa reilu puoli vuotta ennen kuin lähdin opiskelijavaihtoon Milanoon. Väitänkin että jos joku jatko-opintojensa aikana tajuaa, että tulee tarvitsemaan työelämässä ruotsia, niin hän kyllä motivoituneena ja halutessaan oppii sen, vaikkei olisi ruotsia yläasteella ja lukiossa opiskellutkaan.

 

Loppuun vielä totean, että itse käytän työssäni myös ruotsia.

 

 

 

Rommit

Helmikuussa häämatkalla Barbadoksella innostuin rommeista ja sittemmin olen niitä haalinut. Tällä hetkellä baarikaapista löytyy seuraavia merkkejä:

Chairman's reserve (Saint Lucia)
Bounty (Saint Lucia)
Mount Gay Eclipse (Barbados)
Ron Zacapa Centenario (Guatemala)
Angostura 1919 (Trinidad & Tobago)
Pampero Aniversario (Venezuela)

Oma suosikkini on ehkäpä Zacapa.

NHL 14

Tässä tulee pientä arviota NHL 14:stä hakattuani peliä muutaman päivän. Keskityn arviossani pelillisiin asioihin ja omiin tuntemuksiin. Koska en ole pelannut kahta edellistä änäriä (NHL 12 & 13), en ole aivan varma, mitkä uudistukset ovat olleet jo pelin aikaisemmissa versioissa NHL 11:n jälkeen.

 

Heti alkuun voinee todeta, että NHL 14 on entistä realistisempi jääkiekkopeli. Taklaustilanteissa laidat heiluvat ja pelaajilta lentelee kypärät pois päästä. Erona aiempaan NHL 14:ssa ei tarvitse painaa oikeaa tattia saadakseen kontaktia pelaajaan osuessa, vaan riittää, kun luistelee päin. Nämä pelaajien törmäilyt tuovat uudenlaista fyysisyyttä peliin. Kuitenkin puolustamisessa taklaamista olennaisempaa on kiekon pois pelaaminen vastustajan mailasta ja laukausten blokkaaminen. Kiekonkäsittelyssä on ilmeisesti uusia mahdollisuuksia kikkailla, mutta niihin en ole vielä perehtynyt syvällisesti, joskin yhdessä pelissä onnistuin 1 vs. 1 -tilanteessa viemään Crosbyllä vastustajan pakin kebab-kioskille ja perään maalivahdin Starbucksille.

 

Eniten uudistuksia on tappeluissa, joissa on erilaisia vaihtoehtoja sitoa ja mätkiä vastustajaa. On myös piristävää, kun muut pelaajat jäävät ympärille seuraamaan ja kannustamaan. Jos laittaa tappelujen yleisyyden suurimmalle asetukselle, niitä tulee helposti 4-5 per ottelu, mikä alkuintoilun jälkeen on jopa hieman raivostuttavaa. Piristävä uudistus on se, että jos sikailee tai taklaa rumasti vastustajan tähtipelaajia, joutuu teosta "tilille". Tappelulta ei myöskään voi aina välttyä, jos erehtyy ampumaan kohti vastustajan maalivahtia tuomarin vihellettyä pelin poikki tai ajaa rumasti vastustajan maalivahtia päin.

 

Pelissä on erilaisia perusasetuksia kuten "simulaatio" ja "hard core simulaatio", joiden eroa en ole vielä havainnut. Kuitenkin "kovat kontaktit" -asetuksella peli on nopeampaa ja fyysisempää, muttei niin realistista. Pelaajan asento ja ominaisuudet vaikuttavat aiempaa enemmän liikkumiseen. Nopeat käännökset tuntuvat ainakin NHL 11:n jälkeen kankeilta ja paikoin hitailta, minkä vuoksi on helppo pelata itsensä pihalle puolustuspäässä. Toisaalta välillä tuntuu, että rannevedot b-pisteen kaarelta löytävät liiankin helposti  tiensä ylämummoon.

 

Peliälyssä on edelleen parantamisen varaa, sillä esimerkiksi laidalta etenevässä hyökkäyksessä toinen laitahyökkääjä ei ymmärrä luistella toiseen kulmaan vastaanottamaan mahdollista ränniin lauottua kiekkoa, vaan ajaa itsepintaisesti maalille. Samaten kun vastustaja lyö kiekon ristikulmaan, jos ei pääse helposti sinisen yli, niin omista puolustajista toinen ei aina älyä mennä maalin taakse vastaanottamaan kulmasta kiekkoa hakevan puolustajan syöttöä. Ainakin itselläni vastustaja saa tämän vuoksi liian helposti karvattua kiekon syvällä hyökkäysalueellaan. Myös pelaajien epätarkkuus on ajoittain raivostuttavaa varsinkin, kun kiekko pomppivat aivan eri tavalla etenkin kulmissa.

 

 

Lukko kaudella 2013–2014

Jääkiekon SM-liiga käynnistyi eilen ja Rauman Lukko pelaa ensimmäisen ottelunsa tänään. Arvioin joukkueen mahdollisuudet kaudella 2013–2014.

 

Tärkeimmistä pelaajistä lähti maalivahti Petri Vehanen sekä viime kevään pudotuspelien piste- ja maalipörssin voittaja Justin Azevedo. Viime kaudella flopannut Kimmo Koskenkorva löysi uuden osoitteen Pelicansista ja ranskalainen Charles Bertrand siirtyi TPS:n riveihin. Valmentajana jatkaa menestynyt Risto Dufva, joka teki kauden kynnyksellä kevääseen 2016 ulottuvan sopimuksen.

Viime kauden Lukko aloitti kuudella peräkkäisellä tappiolla, minkä jälkeen kausi oli paitsi ailahteleva myös värikäs päättyen lopulta neljänteen sijaan. Alkavaan kauteen pitäisi saada hyvä startti, kun vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari Ässät sekä Jokerit. Joukkueessa on niin paljon kokeneita pelimiehiä, että pahempia notkahduksia ei pitäisi kauden aikana tulla.
 

 

MAALIVAHDIT:

Vehasen tilalle hankittu Ryan Zapolski on kirjoittamaton kortti. ECHL:n meriiteille on vaikea antaa painoarvoa ja harjoituspeleissä mies pelasi ailahtelevasti. A-junnuikäisellä Oskari Setäsellä on näytön paikka.

 

PUOLUSTUS:

Petteri Nummelin on takalinjojen liideri, joka tuo koko viisikon kiekolliseen peliin rutkasti osaamista. Nuori Roni Viirlas ottaa oppia vierellä ja saa pelata ensimmäisen täyden kautensa. Matt Generous sekä nuori ja kiekollisena taitava Jesse Virtanen ovat loukkaantumisten vuoksi sivussa muutaman viikon kauden alusta. Harri Tikkanen, kapteeni Otto Honkaheimo ja Kärpistä tullut kokenut Ilkka Mikkola ovat kapean puolustuksen runkomiehiä.

 

HYÖKKÄYS:

Hyökkäysosasto on viime kautta leveämpi. Uudet hankinnat Ville Vahalahti ja Aki Uusikartano tuovat joukkueeseen paitsi taitoa myös kokemusta. Raumalle palannut Toni Koivisto on Liigan nopeimpia luistelijoita. Mielenkiintoisin nimi on vasta 16-vuotias Aleksi Saarela, joka oli harjoituspeleissä Lukon paras maalintekijä. Lauri Tukonen on saanut ensimmäistä kertaa moneen vuoteen harjoitella kunnolla koko kesän ja saattaa pelata huippukauden. Teemu Nurmella on jälleen mahdollisuudet 15-20 maalin kauteen. Ykkössentteriksi hankittu Steven Zalewski loukkaantui ja palannee kokoonpanoon viimeistään joulutauon jälkeen. Zalewskin tuuraajaksi hankittu Jamie Arniel on täysi kysymysmerkki.

 

VEIKKAUS:

Jos maalivahtipeli ei petä ja viime kauden kaltaiselta loukkaantumissumalta vältytään, Lukko taistelee kotiedusta pudotuspeleissä.


Kentälliset avausottelussa Ässät–Lukko:

Lauri Tukonen – Jamie Arniel – Toni Koivisto, Petteri Nummelin – Roni Viirlas
Ville Vahalahti – Aki Uusikartano – Aleksi Saarela, Ilkka Mikkola – Harri Tikkanen
Janne Keränen – Juhani Jasu – Jerry Ahtola, Otto Honkaheimo – Juho Tommila
Olli Sipiläinen – Filip Riska – Erik Riska
Ryan Zapolski

 

Mattiesko Hytönen

Olen jo pidemmän aikaa lukenut Mattiesko Hytösen kolumneja Iltalehdestä. Olen aina ihmetellyt, että miksi jotkut suhtautuvat niin negatiivisesti Hytöseen. Häntä pidetään narsistina, pullistelijana jne. Kaikki eivät vain ymmärrä, mistä Hytösen kirjoittelussa on kyse: taitavasta implisiittisestä itseironiasta.

 

Kolumnisti Mattiesko Hytönen on roolihahmo, ei todellinen ihminen. Hytösen kirjoittelu on tarkoituksenmukaisesti provosoivaa: hän puhuu "tyttöystävästä" kirjoittaessaan naisystävästään Heidi Strömmeristä, hän kutsuu kuohuviiniä "shamppanjaksi". Hän kuorruttaa säkenöivin ilmauksin kertomukset eläkeläisristeilyistä Karibialla ja tekee itsestään tarkoituksella helpon maalitaulun ivallisille kommenteille.

 

Kolumnien parasta antia on kuitenkin se, kun 169 cm pitkä ja 63 kiloa painava Hytönen toistuvasti antaa ymmärtää olevansa omasta mielestään atleettinen. Hytönen kirjoitti taannoin: "Kun tyttöystäväni kesäisin shoppailee Rooman Via del Corsolla, lyhythihaisen paitani käärityt hihat kertovat muille, että minä olen tyttöystäväni bodyguard. Pidän siitä." Aiemmin Hytönen oli kertonut, kuinka joku maahanmuuttaja oli ryöstänyt hänet ja hänen naisystävänsä Roomassa.

 

Jo jonkin aikaa on Mattiesko Hytösen kolumneja kommentoinut salaperäinen nimimerkki J. Heikel, joka tuntuu tietävän epäilyttävän tarkasti Hytösen liikkeistä ja menneisyydestä. Vasta hiljattain oivalsin, että kyseessä lienee Hytösen alter ego. Nimimerkki Heikelin vastaukset Hytöselle ovat tätä nykyä jopa parempaa antia kuin itse kolumnit. Hytönen osaa taitavasti hyödyntää sosiaalisen median vastavuoroisuutta.