Purppura on uusi musta

Ior Bock – viimeinen pukki

Mystikko ja pakanahenkinen eksentrikko Ior Bock kuoli lokakuussa 2010. Vuotta aiemmin olin hankkinut Ior Bockin kirjan "Bockin perheen saaga". Olisin halunnut tavata Ior Bockin henkilökohtaisesti, mutta kohtalo puuttui peliin. Mutta kuka on Ior Bock? Vastaus riippuu siitä, keneltä asiaa kysyy.

Ior Bock kertoi saaneensa alkunsa siitä, kun 81-vuotias Knut Victor Boxtröm teki tyttärensä raskaaksi sukulinjaansa jatkaakseen, sillä Knutin ainoa poika oli kuollut sisällissodassa 1918. Syntymänimeltään Bror Holger Bertil Svedlin otti nimen Ior Bock käyttöön vuonna 1984, jolloin Iorin äiti Rhea kuoli ja jolloin hän alkoi kertoa Bockin perheen saagaa.

Toimittaja Magnus Londen väittää, että todellisuudessa Holger-poika syntyi tuntemattomalle porvoolaiselle puutarhurille todennäköisesti espanjalaisen miehen siittämänä. Aviopari Bror Svedlin ja Rhea Boxström-Svedlin adoptoivat ja kasvattivat Holgerin. Ior väitti tämän olleen peitetarina, jonka tarkoituksena oli salata insesti.

Bockin perheen saaga on Ior Bockin vuodesta 1984 suullisesti esittämä tarinakokoelma, joka julkaistiin kirjana vuonna 1996. "Bockin perheellä" tarkoitetaan Boxströmin sukua, jonka alkuperäinen sukunimi saagan mukaan oli Bock. Iorin mukaan saagaa on vuosituhansien ajan välitetty Bockin suvussa suullisesti sukupolvelta toiselle.

Saaga käsittelee suomalaista mytologiaa ja kertoo esihistoriallisesta, pakana-ajan Suomesta. Saagan alussa käsitellään sanojen ja äänteiden alkuperää sekä äänteisiin ja sanoihin kätkeytyvää tietoa. Esimerkiksi sanojen perkele, perhe ja perjantai ensimmäinen tavu Per tarkoittaa Ukkoa, kantaisää. Saagan mukaan jokainen ihminen on tämän kantaisän jälkeläinen, johon viittaa englannin kielen sana person (Per-son).

Saagan mukaan Suomessa on esihistoriallisia kätköjä, joihin tärkeimmät taide-esineet, arvomerkit ja pakana-ajan symbolit kätkettiin, kun kristinusko saapui Suomeen. Yksi tällainen, niin sanottu Lemminkäisen temppeli, sijaitsee saagan mukaan Sipoon Gumbostrandissa. Temppeliä yritettiin avata 1990-luvun vaihteessa.

Barbados ja Saint Lucia

Reduit beach, St. Lucia

Päällimmäinen mielikuva Barbadokselta on se, kun istun taksissa matkalla Oistins-nimisen pienen kalastajakylän katubileisiin. Rastapäinen taksikuski luukuttaa musiikkia kohtalaisella volyymilla ja kysyy, tykkäänkö reggae-musiikista. Seuraavaksi hän tiedustelee, kummasta tykkään enemmän: Barbadoksesta vai Saint Luciasta. Vastaan jotain ympäripyöreää diplomaattisesti  ja pääsemme yhteisymmärrykseen, että maita ei voi verrata.

Dover beach, Barbados

Saint Lucia on vuoristoinen ja saaren sisäosia peittää rehevä sademetsä, kun taas Barbados on tasaisempi, lukemattomien kuvankauniiden uimarantojen paratiisisaari. Saint Lucialla turisteja on huomattavasti vähemmän ja siksi maa on matkailijalle "autenttisempi" kokemus. Samankaltaisuuksia kuitenkin löytyy: molemmissa maissa on vasemmanpuoleinen liikenne ja virallinen kieli englanti. Koko Karibialla suurin osa turisteista vaikuttaisi olevan amerikkalaisia, joskin Barbadoksella on paljon myös brittejä.

Karibian ehdoton valttikortti on ilmasto: lämpötila pysyy ympäri vuoden 25-30 välillä. Toisin sanoen aina on lämmin eikä koskaan tukahduttavan kuuma. Sadekausi on loppuvuodesta, joten paras matkailuaika on vuoden ensimmäiset kuukaudet. Liikkuminen on sekä Barbadoksella että Saint Lucialla helppoa, sillä kummassakin maassa pääteillä kulkee tiuhaan paikallisbusseja tai minibussin virkaa toimittavia pakettiautoja. Kertalippu maksaa vajaa euron maan paikallisvaluutassa. Barbadoksella käytetään Barbadoksen dollaria ja Saint Lucialla Itä-Karibian dollaria. Kummassakin maassa käy myös Yhdysvaltain dollarit.

 

Karibialla rommi kuuluu asiaan ja "rum punch" tulee matkailijalle helposti tutuksi. Barbadoksella on maailman vanhin rommimerkki Mount Gay, jota on valmistetty vuodesta 1703. Ruoka on kummassakin maassa kasvispainotteista. Kalaa syödään ymmärrettävästi paljon sekä tuoreita hedelmiä.

Aamupala

Matkailijan kannalta erinomaista on se, että kummassakin maassa riittää kaikenlaista mielenkiintoista tekemistä. Me kävimme vaimoni kanssa Saint Lucialla köysirata-ajelulla sademetsässä. Rata koostui kahdestatoista linjasta, joiden pituus vaihteli 100-250 metrin välillä. Parhaimmillaan sai keikkua lähes 50 metrin korkeudessa.  Lisäksi teimme päiväreissun Saint Lucian varsin eksoottiseen pääkaupunkiin Castriesiin sekä etelämmäs Soufrièreen, jonka eteläpuolella sijaitsee maan lipussakin kuvatut Piton-vuoret.

 

Soufrière, St. Lucia (taustalla Piton-vuori)

Barbadoksella kävimme saariajelulla oppaan kanssa, katamaraaniristeilyllä, johon sisältyi snorklailua koralleilla ja merikilpikonnien seassa, sekä vierailukäynnillä Mount Gay -rommitislaamolla, jonka päätteeksi päästiin tekemään omia drinkkejä. Aika paljon tuli ihan vain chillailtua rannalla ja uima-altaalla Steven Tylerin kirjaa lukien ja mojitoa siemaillen.